lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pigmentointia ja tulihan sitä muutakin asiaa!





Nyt sain vihdoinkin aikaiseksi laittaa itselle pigmentoinnit kulmiin, olen varmaan siirtänyt sitä vain sen vuoksi, että se on tuntunut niin hankalalta alkaa tekemään itselle, kun en ole aiemmin omia laittanut. Tiesin kyllä, että toiset laittavat itselleen ja siksi päätinkin kokeilla minä kun olen sitä mieltä, että ihminen oppii kaikkea mitä haluaa kuka paremmin kuka huonommin se on vaan tahdosta kiinni. Aikoinaan virkkasin verhot ikkunaan ja kun luin virkkaus ohjeita kaupassa ne oli täyttä hepreaa, mutta syvennyin asiaan ja verhot tuli. Sen jälkeen otin vähän isomman urakan ja tein norjalais-villa paidan se oli saavutus sen yhden koulussa kudotun suuren sukan jälkeen kutominen kun ei ollut aiemmin koskaan mun juttu. Sitten jossain älyttömässä aivottomassa tilassa olen hävittänyt sen puseron ja sekös harmittaa niiiiiiin että, onneksi mulla on mallikuva jäljellä ja olen voinut lapsille näyttää mitä on tullut tehtyä, no sen jälkeen on tullut tehtyä jopa iltapukukin. Ensimmäiset housut ompelin 15 vuotiaana, ihan omin päin kaavoitin ja tein ja hyvät tuli leveelahkeiset teryleenit, saumat kyllä vähän kiersi, mutta ei se menoa haitannut, no onneksi äiti neuvoi kaavojen laiton ja seuraavissa housuissa olikin suorat saumat. Muutenkin saatan ex-temporee alkaa tekemään tuntemattomia asioita, niin kuin seinä remontti muutama vuosi sitten koko asunnossa suoritettiin lasten ( nuoria tyttöjä) kanssa ja hyvä tuli, ainakin itse olen tyytyväinen ja joka mielestäni on oikeastaan ainoa tärkeä asia tässä kohdin. Seuraava haaste mitä olen aloittelemassa on hopean käytön opettelu koruissa.



Tässä ennen laittoa aamusella onneksi ei näy lähempää, koska koskaan ei voinut lähteä mihinkään ennen kuin oli  kulmat laitettu.


Ja tässä valmiina tai oikeastaan puolivalmiina, koska päällä on lääkevoide ja muoto ei näy, mutta viikon kuluttua kun ruvet on lähteneet ja omat karvat pääsevät esiin, ilme pehmenee huomattavasti. Vielä uusinta laitto kuukauden kuluttua ja saa olla siltä osin huoleton, kulmat kun on aina olleet kaikkein työläin kohde mun kasvoissa, koska ne oikeasti ovat n. 1.5 sentin levyiset, siis hurjat rehotukset, jotka muuten vanhentaa ihmistä laittamattomana ainakin 10 vuotta. Sen on todennut myös moni asiakas,kun on huomannut nuorentuneensa monia, monia vuosia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti